Kuituoptista kaapelia käytetään laajalti elämässämme, joten kuinka tärkeää on tunnistaa hyvä kuituoptinen kaapeli. Kuituoptisen kaapelin laatu voidaan tunnistaa karkeasti seuraavista seikoista:
1. Takki: Indoor-kuituoptinen kaapeli ottaa yleensä käyttöön poly-tallennuksen eteenin tai palonkestävän poly-tallennuksen eteenin. Ulkonäön tulee olla sileä, kirkas, joustava ja helppo irrottaa. Huonommassa optisessa kaapelissa on huono takki ja se on helppo kiinnittää tiukkoihin hihoihin ja aramidiin. Ulkoisen optisen kaapelin PE-vaippa on valmistettava korkealaatuisesta mustasta polyeteenistä. Kun kaapeli on muodostettu, ulompi vaippa on sileä, kirkas, tasainen ja ilman ilmakuplia. Huonomman optisen kaapelin ulkovaippa valmistetaan yleensä kierrätysmateriaaleista. Kaapelissa on karkea takki. Koska raaka-aineessa on monia epäpuhtauksia, voidaan todeta, että kaapelin ulkovaipassa on monia pieniä kaivoksia. Sen jälkeen, kun se on asetettu jonkin aikaa, se repeytyy ja syvenee.
2. Optinen kuitu: Säännölliset optiset kaapelivalmistajat käyttävät yleensä ison tehtaan A-luokan ydintä. Jotkut edulliset ja huonommat optiset kaapelit käyttävät tavallisesti C-luokan, D-luokan optisia kuituja ja tunnistamattomia salakuljetettuja optisia kuituja. Näillä kuiduilla on monimutkainen lähde ja pitkä käyttöaika. Se on usein vuorovesi ja värjäytynyt, ja monimuotoinen kuitu sekoitetaan usein yhden moodin kuituun. Pienissä tehtaissa ei kuitenkaan yleensä ole tarvittavaa testauslaitteistoa eikä se voi arvioida kuidun laatua. Koska paljaalla silmällä ei voida erottaa tällaista optista kuitua, rakentamisen aikana ilmenneet ongelmat ovat: kaistanleveys on kapea, lähetysetäisyys on lyhyt, paksuus ei ole yhtenäinen, eikä sitä voi laittaa telakkaan; kuidussa ei ole joustavuutta, ja kuitu rikkoutuu, kun se on taivutettu.
3. Teräslangan vahvistaminen: Normaalin valmistajan ulkona olevan optisen kaapelin teräslanka on fosfatointi, ja pinta on harmaa. Tällainen teräslanka ei lisää vetyhäviötä, ei ruostea ja sillä on suuri lujuus kaapelin muodostuksen jälkeen. Huonommat optiset kaapelit korvataan yleensä ohuella rautalangalla tai alumiinilangalla. Tunnistusmenetelmä on erittäin helppoa - ulkonäkö on valkoinen ja puristin voidaan taivuttaa vapaasti kädellä. Tällaisen teräslangan tuottamassa kaapelissa on suuri vetyhäviö, ja aika on pitkä, ja ripustettavan kuituoptisen kotelon molemmat päät ruostuvat ja rikkoutuvat.
4. Löysä putki: Kaapelissa olevan irtonaisen putken, jossa on optinen kuitu, tulee käyttää PBT-materiaalia, jolla on korkea lujuus, ei muodonmuutoksia ja vanhenemista. Huonommat optiset kaapelit käyttävät yleensä PVC-materiaalia koteloiden tuottamiseen. Tällaisilla koteloilla on ohut ulkohalkaisija, ja ne on litistetty käsin. Ne eivät eroa juoman olkista, ja ne menettävät optisten kuitujen suojaamisen yhdestä kolmeen vuoteen.